Accessibility tools

Sulje
Ajankohtaista | 23.5.2023

OLVIN OMA TUOTANTO HIILINEUTRAALI 2023

Olville on tärkeää luoda yhteisölle hyvää muun muassa minimoimalla haitalliset vaikutukset ympäristölle. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi Olvi on asettanut tavoitteeksi olla Iisalmen panimon omien toimintojen (Scope 1 ja Scope 2) osalta hiilineutraali vuoden 2023 aikana ensimmäisenä konsernin panimona. Tämä tarkoittaa noin 5 500 t CO2e vältettyjä ilmastopäästöjä vuosittain. Lisäksi Olvi tulee kumoamaan muutaman prosentin verran päästöjä, joita ei voi välttää.

”Oman toimintamme päästöt on minimoitu käyttämällä tuotteiden valmistuksessa vain uusiutuvaa energiaa: sertifioitua vihreää sähköä sekä paikallisesta sahajätteestä ja metsähakkeesta valmistettua lämpöä ja höyryä”, kertoo Olvi Oyj:n vastuullisuuspäällikkö Sari Lähteinen.

Varavoimana käytetään tarvittaessa suomalaista bioöljyä. Lisäksi tehtaalla on sähkötrukkeja ja erilaisia kuljetinratkaisuja, jotka ovat korvanneet fossiilisia polttoaineita käyttävät trukit ja lavansiirtovaunut.

Työ energiankäytön vähentämiseksi jatkuu edelleen muun muassa energiakartoituksilla. Olvi on esimerkiksi siirtynyt LED-valaistukseen ja optimoinut ilmastointia. Lisäksi on hyödynnetty erilaisia lämmön ja energian talteenottotapoja esimerkiksi keittämössä ja logistiikkajärjestelmissä.

”Oman toiminnan hiilineutraalius on vasta alku ja jatkamme työtä arvoketjun päästöjen vähentämiseksi muun muassa asettamalla tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet”, kertoo Lähteinen.

Olvi-konserni lähettää tavoitteet hyväksyttäväksi Science Based Targets -aloitteelle syksyllä 2023.

Jaa

Aiheeseen liittyvää: Ajankohtaista


Elinvoimaisuus edellyttää peruspalveluita – Genelecin, Normetin, Olvin ja Ponssen yhteinen kannanotto Iisalmen sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi

26.11.2024

Ylä-Savossa toimivat yritykset Genelec, Normet, Olvi ja Ponsse tukevat Iisalmen sairaalan yöpäivystyksen säilyttämistä. Toimivat ja kattavat peruspalvelut ovat elintärkeitä koko Ylä-Savon alueen elinvoimaisuuden…