Olvi laajentaa liiketoimintaansa Premium Craft -juomasegmenttiin
Olvi laajentaa liiketoimintaansa kasvavaan Premium Craft -juomasegmenttiin ja vauhdittaa The Helsinki Distilling Companyn kasvua hankkimalla siitä merkittävän enemmistöosuuden
The Helsinki Distilling Company on vuonna 2013 perustettu voimakkaasti kasvava yhtiö ja ensimmäinen sekä ainoa tislaamo Helsingissä sataan vuoteen. Tämä yrityshankinta on osa Olvin uutta kasvustrategiaa, jolla pyritään vahvistamaan Olvin tuoteportfoliota sekä kotimaisilla alkoholijuomamarkkinoilla että kansainvälisillä Premium Craft-markkinoilla. The Helsinki Distilling Companyn juomia viedään useisiin Euroopan ja Aasian maihin. Olvin ja The Helsinki Distilling Companyn yhteistyön tuloksena lanseerattiin keväällä 2018 Iisalmi Puolukka GIN lonkero.
Yrityskaupan jälkeen Olvin omistusosuus The Helsinki Distilling Companysta on 67 prosenttia. Yhtiön perustajat Séamus Holohan (toimitusjohtaja), Mikko Mykkänen (tislaamomestari) ja Kai Kilpinen (Master Blender) jatkavat yhtiön osakkaina ja sen johdossa.
– Olemme erittäin iloisia voidessamme tiivistää jo aiemmin aloittamaamme yhteistyötä ja olla mukana rakentamassa kannattavaa kasvua The Helsinki Distilling Companylle, kertoo Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho. Olemme todella vakuuttuneita yhtiön innovatiivisuudesta ja huippulaadukkaista tuotteista. Lisäksi yhtiö toimii hyvin mielenkiintoisilla ja voimakkaasti kasvavilla markkinoilla, toteaa Aho.
– On hienoa saada Olvin kaltainen pitkän linjan suomalainen juomayhtiö mukaan omistajaksi, sanoo Séamus Holohan, The Helsinki Distilling Companyn toimitusjohtaja ja yksi perustajista. Se merkitsee paitsi huomattavia lisäresursseja yhtiöllemme, myös meille lisää aikaa keskittyä siihen, missä koemme olevamme vahvimmillamme eli kehittämään ja valmistamaan käsityönä parhaista raaka-aineista premium-luokan alkoholijuomia.
Aiheeseen liittyvää: Uutiset